Aina ei kaikki mene käsikirjoituksen mukaan

29. – 30.3.2013

Pitkä perjantai ja suuntaamme kohti Gibraltaria ja siellä Tarifin satamaa. Tarkoituksemme on viettää siellä päivä tai pari. Kaupunki vaikuttaa etukäteen ihan kivalta ja siellä  on paljon nähtävää.

Matka joutui ja sää vaihteli. Sadetta ei alku matkassa juurikaan ollut. Delfiinejä en vieläkään päässyt näkemään.

Kello neljä iltapäivällä näkyi ensimmäisen kerran Afrikan rannikko. Tuulet ja virrat johdattivat meitä niin hyvin, että olimme arvioitua aikaisemmin perillä Tarifin satamassa. Paikallinen satamahenkilökunta lähestyi venettämme omalla veneellään. Näytti paikan mihin vene olisi pitänyt kiinnittää. Laiturin reunassa oli metalliset mitkä lie palat eihän siihen voinut venettä laittaa,  pyysimme uutta paikkaa. Huonolla engalannin kielellä varustettua satamavirkailija vei meidät toiseen paikkaan ja tilanne oli ihan sama. Radiopuhelimen välityksellä Marko ja virkailija selvittivät tilannetta. Lopulta meille tuli tieto, ettei meidän venettä saada kyseiseen paikkaan. Virkailija ilmoitti, että seuraava satama on 15 mailin päässä ja se olisi Gibraltarin niemessä. Matka jatkui kohti veroparatiisia.

Afrikka ja siellä Marokko näkyvissä.

Saavuimme Gibralttarin satama-alueelle ja aloimme pimeässä etsiä vierasvenesatamaa. Ensimmäinen paikka löytyi missä oli betonilaituri, lukittu portti. Eli Suomeksi ihan paska laituri, vieressä oli ainoastaan bensa-asema ja kaupunkilaisten omat venepaikat. Eikun uutta etsimään, kolme tuntia pyörimme Gibralttarilla väistellen isoja matkustajalaivoja, rahtialuksia. Luulimme vihdoin löytävämme vierasvenesataman. Vierelle ilmaantui poliisivene, sieltä poliisi ilmoitti ”kaikki satamat on suljettu”. Se siitä veroparatiisita, Gibralttarista ja sen maisemista. Niin siinä pimeässä yhdentyi Eurooppa-Afrikka-Atlantti ja Välimeri. Täysin turhautuneena uuden sataman etsintään.  Pari vaihtoehtoa löytyi  ja  päätimme purjehtia seuraavaan satamaan Puerto Sotograndeen. Oli pimeää, vettä alkoi tihuttaa ja sukkuloimme sataman portista sisään. Pimeässä etsimme vapaata venepaikkaa ja taas ne helvetin betonilaiturit. Fenderien vaivaus oikeaan paikkaan, ne saatanan narut, solmut ja springiköydet….suomeksi perämies ei ollut ihan etevimmästä päästä niissä hommissa. Kippari oli suhteellisen rauhallinen, mitä nyt välillä äänenpainosta saattoi tulkita ettei homma mennyt ihan niin kuin elokuvissa. Vene oli kiinni parien kolhujen jälkeen yöllä kahden maissa. Laiturille kaarsi autolla vartijat piti esittää passit.  Ajattelin, että nyt on homma ohi, eikun paikalle tuli poliisit ja taas passit ja paperit esille. Paperit oli kunnossa ja poliisi kävi veneessä katsomassakin. Mitä sitten lie katsoikin. Vihdoin pääsin täysin nääntyneenä veneeseen. Istuin hetken ja vain tuijotin tyhjää.  Nukkumaan pääsimme lopulta, Marko heräsi  pari kertaa yön aikana piti käydä fendereitä ja vuorovettä seuraamassa sen helvetin betonilaiturin takia. Yöllä molemmat nukuimme vähän ja huonosti. Aamu valkeni ja satamakonttoriin tekemään tuloselvitys ja maksamaan tämän reissun kallein venepaikkamaksu. Tutkimme lähialuetta ja nopeasti oli nähty, tänne emme jää Golffarien satama, kaikki paikat oli golf jotakin ja edes ruokakauppaa en sieltä löytänyt. Aapostakin paikka oli ihan paska, koska meni  ja väänsi  tarpeensa hotellin kukkapenkkiin J

Betonilaituri ja satamaa paikassa  Sotogrande

Fuengirolan satama-alueelta, vierasvenepaikat täynnä joten matka jatkuu.

Matka Välimerellä jatkuu. Sää oli aivan loistava, otin veneessä matkan aikana aurinkoa ja hermo lepäsi kaiken tuon edellisyön sähellyksen jälkeen. Olimme ajatelleet, että menemme Fuengirolan vierasvenesatamaan yöksi ja päiväksi tai kahdeksi.  Joopa, joo satamassa ei ollut tilaa. Olimme jo onneksi tehneet suunnitelman kahden  paikan varalle joten purjeilla kohti Puerto de  Benalmedan satamaa.  Vihdoinkin satamassa ja saimme venepaikankin. Vene oli kiinnitetty, fenderit asetettu paikalleen, tankki täytetty vedellä ja sähköt veneessä. Iloitsin, että nyt voimme viettää täällä pari päivää.  Menin suihkuun ja ihmettelin mikä helkatin kolina ja pauke kuuluu, kunnes tajusin köli hakkaa pohjaan. Menin katsomaan mittareista ja huomasin, että vettä on välillä sallitun 2,2 m alle. Marko oli juuri ennen tuota lähtenyt Aapon kanssa lenkille, joten soitin paniikkipuhelin ”köli hakkaa pohjaan”  Marko tuli veneelle, tutki asiaa ja totesi, että lähtö täältä nyt tuli. Siinä oli sitten vitsit taas vähissä. Siirsimme veneen satamakonttorin laituriin täksi yöksi  ja kukaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan.

31.3.2013

Lähes kellon ympäri tuli nukuttua. Aamukahvien jälkeen Marko lähti respaan selvittämään tilannetta. Luojan kiitos saimme luvan olla tämän päivän ja vielä ensi yön tässä respan laiturissa. Eli tänään lähden tuonne Markon nimeämään juppi kaupunkiin hortoilemaan.  Hortoilemiset on nyt hortoiltu. Baareja, baareja ja niiden edustalla monenmoista  sisäänheittäjää. Kadut väärällään turistiroinaa, jota oikeasti ei kukaan missään tarvitse,  lukuun ottamatta sitä ostamaani lierihattua.

Muuten päivä on ollut niin tuulinen, että hiuksetkin ovat meinanneet lähteä päästä ja vene heiluu tässä laiturissa niin, että välillä minua hirvittää kestääkö narut ja hajoaako joku paikka.  Markon sanojen mukaan tämä on ihan normaalia, täytynee sitten uskoa.

Huomenna aamulla ostamaan pallo fenderit ja sen jälkeen matka jatkuu kohti uutta satamaa.

Juppisatamassa on näppärää, kun veneellä voi mennä kauppaan.

Vierasvenesataman konttuuri

James Bondikin oli täällä, oli muuten komee mies!

Portugali vaihtui Espanjaan, Hola Hola

27.- 28.3.2013

Tiistaina jalat ja vartalo huusivat sen verran hoosiannaa, että päivä vietettiin ihan veneellä ja sen tuntumassa. Sää oli sateinen joten sekään ei  innostanut lähtemään Portimaon  satama-aluetta pidemmälle.

Keskiviikkona aamupäivän valmistelimme lähtöä. Tavarat taas sellaisiin paikkoihin etteivät ne purjehduksen aikana lentele hujan hajan pitkin venettä, kaupassa käynti, satamapaikan avainten luovutukset, venepaikkamaksut ja Aapon ”pissatukset”.

Puoli kahden aikaan iltapäivällä pääsimme jatkamaan matkaa. Sää oli alku matkan aurinkoinen ja tuulta oli sen verran, että purjeetkin saatiin nostettua. Tuota lystiä ei kuitenkaan kauan kestänyt, aurinkoinen sää jatkui mutta tuuli tyssäsi ihan täysin. Edessä oli purjeiden lasku ja seuraavat reilut 100 mailia piti taittaa matkaan koneen avulla.

Kello on nyt yöllä viisi.  Muutaman kerran tässä yön aikana on maininkeja tullut sen verran, että astiakaapissa olevat kahvikupit ovat kilkattaneet ja pyörineet hyllyllä. Muuten tavarat ovat pysyneet hyvin paikallaan eikä niitä aamulla tarvitse alkaa keräillä pitkin veneen lattioita.

Muutaman tunnin olen yön aikana nukkunut. Tuolla perähytissä missä on meidän makuutila, sen alapuolella  sijaitsee osa veneen konehuoneesta ja moottorin tärinä, rytinä ja hyrinä aiheutti minulle sellaisen tunteen, että maksa, perna ja suolisto vaihtoivat paikkaa. Joten kärvistellään tässä tämä yö ja huominen päivä, eiköhän seuraavana yönä taas nukuta.

Aamulla yhdeksältä paikallista aikaa saavuimme Espanjaan Cadizin satamaan. Aurinko paistoi jo siihen aikaan lämpimästi, eli tiedossa oli lämmin ja aurinkoinen päivä. Normaalien satamarituaalien jälkeen kannoimme viltit ja tyynyt veneen kannelle ja otimme siinä ”tirsat” yöpurjehduksen päätteeksi.

Kävimme päivällä tutustumassa Cadizin kaupunkiin. Siisti,  vanha kaupunki, kapeine kujineen.  Jostain yllättävästä syystä kävelyretkemme oli ajoitettu siesta-aikaan eli kiinni oli mm. Masssimo Dutin ovet. Pitäisiköhän jo huolestua, koska aurinkolasikoteloa lukuun ottamatta muuta ei ole shoppailukierroksilta käsiini jäänyt.

Satama-alueen kävelykatu

Kesä on :)

Marko keräsi meille illaksi eväät veneelle :)

Miehet menee aina puihin joka asiassa.

Päivän parin sisällä olisi tarkoitus jatkaa matkaa kohti Gibraltaria, veroparatiisi kutsuu. Vissiin ammatinvarjopuolia, että ensimmäisenä tuosta maanosasta tulee  mieleen verot.

Sinesistä matka jatkuu

24- 25.3.2013

Tänään tutustuimme Sinesiin.  Hiljaista oli, kaupungilla ei ollut kahviloita ja muutamaa ruokakauppaa lukuun ottamatta mikään auki. Päivä sattui olemaan joku ”Jeesus pyhä” en tiedä kuinka paljon sillä oli osuutta asiaan.  Maailman matkaaja Vasco Da Gaman patsas löydettiin kirkon kupeesta.

Paikalliset olivat käyttäneet kaiken mielikuvituskapasiteetin ja nimenneet  kaiken Vasco Da Gaman mukaan oli kahvilaa, parturia, silmälasiliikettä yms. Ainoastaan kiinalaiset kauppiaat olivat säilyttäneet omat helposti äännettävät kaupan nimet.

Ranta oli remontissa ja se ei kauheasti houkutellut.

Kaikki  tarvittava oli nähty.  Joten päätimme lähteä yötä vasten purjehtimaan seuraavaan kohteeseen. Saimme purjeet nostettua juuri ennen auringon laskua ja näin matka voi alkaa. Alku matkan aikana nopeutemme vaihteli  4: stä solmusta eteenpäin ja välillä pääsimme taittamaan matkaa mukavalla 8,6 solmun nopeudella. Yöllä tuuli tyyntyi niin, että vauhti lähes ”tyssäsi” . Tätä lystiä kesti reilu tunti ja sen jälkeen matka taittui taas noin viiden solmun nopeudella.

Matkalla sain opastusta ja opin tekemään muutamia helppoja asioita  itsekin, ettei aina tarvitse pyytää Markoa apuun. Kaasuhellan käyttö on onneksi ollut tuttua jo pikkutytöstä asti joten ihan alkeista minua ei ole tarvinnut alkaa opettamaan.  Purjeiden reivauksen, kaikki nuo ”triljoonat” mittarit ja niiden tulkinnat kuitenkin jätän Markolle.  Ei sillä etten osaisi, mutta se on miesten hommia….hah hah

Sen verran luottoa yön aikana sain, että Marko meni vajaaksi tunniksi lepäämään ja minä jäin vahtivuoroon. Vahtivuoroni päättyi, kun  toisen aluksen valot ilmestyivät näkyviin ja AISsistakin pystyin varmentamaan, että kyseessä on alus eikä mikään minun oma valohallusinaatio. Itse nukuin yön aikana alle kolme tuntia. Matka taittui ja maanantaina aamupäivällä kello 11.00 mennessä Marko oli suorittanut kaikki satamarituaalit,  sekä tullin paperit ja vene oli omalla paikallaan vierasvenesatamassa.

Tämän jälkeen hetken huilaus, kuppi kahvia, suihkuun ja taas valmiina tutustumaan uuteen paikkaan Portimaon kaupunkiin. Mikä on esitteen mukaan viimeinen turvallinen satama ennen välimerta.  Mitä sitten liekkin tuo lause tarkoittaakaan.

Kaupungilla kävelimme neljä tuntia. Ravintoloita ja kuppiloita täälläkin riitti. Yhdestä rantakahvilasta löysimme kivan ulkoterassin mihin aurinko paistoi mukavasti ja mikä parasta siellä oli ihanat jäätelöannokset ja niiden ohittaminen oli mahdoton tehtävä.

Saldona tästä Sinesin yli viiden tunnin kävelystä, yöpurjehduksesta ja taas Portimaossa neljä tuntia jalkojen päällä sinne sun tänne hortoillen… Sikeät yöunet ja palanut nenä.  Ei ole tullut mieleen, että aurinkorasvakin on keksitty. Pitää varmaan sellainen purkki jostain hommata. Tosin en tiedä paljonko se tuolla kaapissa auttaa.

Tiistaipäivä vietetään täällä Portimaossa, koska tuulet eivät ole suotuisat ennekuin vasta keskiviikkona.

Cascais vaihtuu Sinesiin

22.3.2013

Päivällä oli lämmin kesäinen päivä. Illalla oli vastaavasti niin kylmä, että ihan paleli. Tuuli on ollut tässä satama-alueellakin tänään niin navakkaa, että vene heiluu jatkuvasti  ja köydet pitävät hirvittävää natinaa ja nitinää. Heikompaa tässä jopa hirvittää, että tuo naapurivene tulla paukahtaa päälle. Muuten päivä on mennyt lähinnä odottelun merkeissä. Huomenna aamulla on tarkoitus lähteä purjehtimaan kohti Sinesin satamaa. 

23.3.2013

Aamulla Marko kertoi, että yöllä oli ollut kova tuuli, sade ja ukkonen. Muistan muutaman kerran heränneeni  sateen ropinaan, mutta saman tien nukahdin, joten tuosta ukkosesta ja tuulesta ei paljonkaan ole muistikuvaa.

Satamakonttori aukesi aamulla kello  9.00 siihen mennessä olimme tehneet kaikki valmistelut veneessä ja siirtyneet sataman laituriin, homma olisi ns. maksua  vaille valmis. Puoli kymmenen aikaan saimme köydet irti ja pääsimme matkaan. Aamupäivän purjehdimme pienessä sateessa, ennen puolta päivää pilvet alkoivat rakoilla ja iltapäivällä taivas oli sininen tuoden tulleessaan  auringon paisteen. Yöllisen tuulen ansiosta merellä oli komeat mainingit välillä jopa viisi metriä. Vene meni ylös ja alas, kuin olisi ollut Linnanmäen vuoristoradassa. Välillä olimme niin alhaalla, että meri sekä taivaan ranta olivat yhtä ja samaa.  Se näky ja kokemus on hieno. Merellä aika menee tai asian voisi toisinkin ilmaista aikaa ei ole.

Matka eteni mukavasti suunnitelmien mukaan. Perillä täällä Sinesin satamassa olimme ennen seitsemää juuri ennen kuin aurinko laski. Markolla puuhaa riitti satamaan saapumisen jälkeen vielä pari tuntia.

Huomisen sunnuntaipäivä vietämme täällä Sinesissä. Katsellaan mitä täältä löytyy.

Kohti Portugalia

20. – 21.3.2013

Matkalaukussa ylipainoa yli neljä kiloa jo kotoa lähtiessä.  Virkailija tiskillä kysyi minulta haluanko vaihtaa osan matkatavaroista ns. käsimatkatavaralaukkuuni. Totesin  ”en halua, maksan ylipainon osuuden” .  Hetken siinä nuori miesvirkailija ihmetteli ja näpytteli  konettaan  todeten ” antaa olla nyt tämän kerran, ei tästä mitään tarvitse maksaa.” No kiittelin otin liput ja lähdin turvatarkastukseen.

Lentokentällä tein vielä muutamia ostoksia, menin kahville ja odottelin koneeseen pääsyä. Puolta tuntia ennen koneeseen pääsyä jostain syystä vaihtui portti mistä koneeseen noustaan. Eikun uutta porttia etsimään. Siellä saimme tietää, että kone on vartin myöhässä. Odottelua… vihdoinkin pääsimme koneeseen. Kone oli täynnä ja ”lastaaminen” kesti ja pääsimme lähtemää yli puoli tuntia myöhässä alkuperäisestä lähtöajasta.

Lennon aikana pariin otteeseen tuli  kuulutus,  ”kiinnittäkää turvavyöt” . Ilmakuoppia oli sen verran, että kone välillä hyppi ja pomppi ihan etevästi.   Loppujen lopuksi pääsimme Lissabonin kentälle noin puoli tuntia myöhässä. Kone oli laskeutunut ja odotimme ulos pääsyä. Kapteeni kuulutti, että lentokoneesta ulos johtava tunneli on hukassa. Eli jouduimme taas odottamaan. Tunnelikin löytyi, eikun koneesta ulos ja hakemaan matkalaukkuja. Taululla oli teksti, arviolta kello 20.37 saapuu ensimmäiset matkalaukut. Kyllä, kyllä ja teksti oli aivan oikein.  Hihnalle tuli 2 kpl matkalaukkuja. Siinä sitten ihmettelimme missä muut laukut… eli taas odotimme vartin ja sen jälkeen tuli lisää matkalaukkuja. Löysin omani ja pääsin lähtemään kohti aulaa missä Marko minua jo odottikin. Otimme taksin ja ajoimme Cascaisin vierasvenesatamaan.  Satamassa olimme illalla kymmenen jälkeen. Veneessä vielä purkin matkalaukut ja katselin Portugalin kielistä televisio ohjelmaa. Kumma juttu vieläkään en ymmärtänyt niiden puhetta.  Yöllä en osannut nukkua, pyörin sängyssä ja kuuntelin köysien natinaa lisäksi päässä pyöri vielä kaiken maailman jonnen joutavat asiat. Tulihan siinä loppujen lopuksi muutama tunti nukuttuakin sen yön aikana.

Tämä päivä on mennyt tuttujen maisemien parissa. Sää on ollut aurinkoinen, mutta tuulinen lämmintä on ollut parikymmentä astetta.  Huomenna kaupungille tekemään muutamia hankintoja ja näillä näkymin pääsemme lauantaina jatkamaan tästä matkaa.

Cascais kutsuu

19.3.2013

Pari kuukautta on vierähtänyt siitä, kun jätin Portugalin taakseni ja palasin tänne lumen ja jään sekaan.
Nyt on taas matkalaukku pakattu ja Portugali kutsuu. Huomenna iltapäivällä jätän muutamaksi viikoksi arkiset askareet taakseni.

Marko on jo muutaman päivän odottanut minua vanhassa tutussa satamassa Cascaissa. Aluksi matkaan sinne  ja sieltä  lähdemme purjehtimaan kohti Sinesiä ja matka jatkuu kohti Välimerta. Katsotaan sitten mihin asti pääsemme ja millä aikataululla.

Matkakertomuksia ja tunnelmia matkan varrelta kirjoittelen ja päivittelen aina sopivan paikan tullen.

Tämä kuva on otettu viime tammikuussa ensimmäiseltä Atlantin purjehdukseltani.

Alvien alla

9.3.2013

Viikko on vierähtänyt. Alku viikosta olin Tallinnassa töissä. Kaikki siellä oli ihan mallillaan. Mukava oli välillä poiketa sielläkin ja nähdä tuttuja. Käytiin maantai-illalla vaihtamassa kuulumisia ja suunnittelemassa kevään tapahtumia. Miiankin kanssa kävimme tiistai-iltana syömässä. Hän on tämän viikon Tallinnan yliopistolla tutustumassa paikalliseen menoon ja meininkiin

Keskiviikko iltana suunnistin takaisin Suomeen ja loppu viikko onkin mennyt täällä alvi-pyörityksen parissa.
Eiköhän ne kaikki saada taas pulkkaan määräpäivään mennessä. Tähän aikaan kuukaudesta ammatinvalinta usein tulee kyseenalaistettua.

Viikon ihana kohokohta oli lentolippujen tilaaminen. Puolentoista viikon kuluttua lennän Portugaliin Lissaboniin tutulle lentokentälle. Josta matkaan Cascaisin satamaan ja sieltä  lähdemme purjehtimaan kohti etelää. Voi elämä, että tuntuu ihanalta.

Näitä veitikoita en viimeksi nähnyt, jospa nyt ensi kerralla pääsisin katselemaan delfiinienkin touhuja.

Maaliskuu ensimmäiset päivät

3.3.2013

Helmikuu on heitetty historiaan. Maaliskuun ensimmäiset askeleet on otettu.
Tikit on polvesta poistettu ja sairaslomani päättynyt. Lääkärin mukaan juoksulenkille ei vielä saa lähteä ja maaliskuun loppuun mennessä polven pitäisi olla jo uusi eho polvi.

Eli tätä odotellessa. Huhtikuun alussa Vantaan joki varmasti näyttää taas tältä.

Maaliskuu toi tulleessaan lumipyryn. Tälläkin hetkellä, kun ikkunasta katsoo ulos siellä sataa hentoa puuterilunta. Auton katolla ei kuitenkaan ole lunta juuri lainkaan eli on tainnut tuuli pyörittää kivasti lumet johonkin muualle. Sisälle asti kuuluu  aura-autojen ääniä. Ihanaa ei ole lumitöitä ja autoa ei ole pakko juuri nyt kaivaa tuolta parkkipaikalta tuli sitten lunta miten paljon tahansa. Kyllä se autokin  kevään tullessa sieltä kinosten alta löytyy.

Melkein kaksi kuukautta olen makoillut täällä kotisohvalla ja potenut jos jonkin moisia vaivoja. Tallinnan toimistolla en ole käynyt sitten viime vuoden marraskuun. Onneksi Kyllike on ahkerasti käynyt siellä ja vahtinut tilannetta puolestani. Pari viikkoa sitten Tallinnassa aloitti uusi työntekijäkin. Häntä en ole tavannut lainkaan, eli on jo aika mennä "katsastamaan" miten hän on taloon ja talontalpoihin sopeutunut. Huomenna aamupäivällä nokka kohti Tallinnan kotia.

Kotisohvalla makaillessa jatkuvana matkaseurana on ollut ikävä. Tässä on moneen kertaan kerinnyt analysoida omaa parisuhdetta ja sen tilaa. On ihanaa, kun rinnalla on ihminen joka oikeasti välittää ja arvostaa puolisoaan sellaisena kuin hän on. Mikä parasta meillä molemmat ajattelevat samalla tavalla.  Hyvä parisuhde on minun mielestäni kaikkea muuta, kuin kynttiläillalliset ja romanttiset pitsialusvaatteet. Normaali arki on se mihin toista kaipaa. Arjen polkuineen me jokainen luomme yhdessä puolisomme kanssa.
Polun jokainen mutka, monttu ja suora on meidän oman kätemme jälkiä.

Nauvossa Helenan luona kesällä, kun "suhe" oli vielä ihan uusi ja tuore.

 Marina on aina tykännyt, että hänen kotiinsa pitää pukeutua :)

Vuonna 2001 silloin, kun sanoimme "Tahdon"

Osataan mekin pukeutua, Miian yo-juhlissa vuonna 2011

Kotkan merillä kesällä 2012, ei ole tukka hyvin ja kellokin on jätetty kotiin.

Monen mutkan, ylämäen ja alamäen jälkeen on meidänkin polkumme tasoitettu. Kuvat eivät tosin taida olla ihan aika järjestyksessä.

Tällä viikolla toteutin pitkään päässäni hautuneen ajatuksen. Otin Sri Lankasta kummitytön. Hän on pieni suloinen 5 vuotias tytöntyllerö. Tuntuu kivalta, että voi pienellä rahalla auttaa pientä ihmistä ja hänen perhettään kaikissa niissä asioissa mitä me täällä länsimaailmassa pidämme itsetään selvyytenä.