sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Viikonloppu kasvien parissa

Kesän sää on ollut tosi surkea ja sateinen. Ulkona olevat kasvit ja kukat mätänevät pystyyn.

Ruusupensaan kukat ja mansikkasato näyttävät tältä.




Lauantaina oli pitkästä aikaa kaunis ja sateeton päivä. Kävimme Markon kanssa Helsingissä "pyöräilemässä". Retkemme alkoi Hietsun kirpputorilta, Carusellin kautta Kasvitieteelliseen puutarhaan.

Pari kuvaa kasvitieteellisestä puutarhasta


Tänään sunnuntaina lähes koko päivän onkin taas saanut  nauttia sateesta. Kasvihuoneeseen ei onneksi sada. Satella sieltä keräsin kaikki pavut pois. Keitin ne ja nyt ne odottavat tuossa pöydällä siirtoa pakastimen puolelle. Persijat leikkasin myös pois ja nyt mietin mitä niille teen. Pitää vissiin soittaa äidille ja kysyä neuvoja.

Tänään keitin kesäkeittoa mihin tuli omia kasvihuoneen kasvatteja ja osin kaupasta ostettuja vihanneksia. Eli oman sadon kukkakaalit on nyt syöty. Parsakaalit kasvat julmetusti vartta ja päässä on pienen pieni kaalinkukkanen. Kesäkurpitsan lehdet valtaavat koko kasvihuoneen. Tänään jo suunnittelin, että revinkö niistäkin osan pois.

Ulkona olevat kurkut olivat edelleen tosi onnettomia. Sain siirrettyä taimet mielestäni hyvin tuonne kasvihuoneen puolelle missä on aurinkoisempaa ja lämpimämpää. Josko niihin vielä tulisi kurkkuja tänä kesänä. No mene ja tiedä. Onhan tämä kasvihuone puuhastelu ollut täyttä amatöörin tuohua, mutta ensi keväänä olen paljon, paljon viisaampi.


Kurkun taimet mitkä siirsin ulkoa kasvihuoneeseen.


Kurpitsan lehdet valoillaan


Näitä  viinimarjoja voi kohta kerätä. Mikäli rastaat eivät ole siinä minua nopeampia.


Lopuksi kuva  meidän toisen  perheenjäsenen puutarhahommista. Ei ole rikkaruohoja eikä muitakaan ruohoja.



tiistai 14. heinäkuuta 2015

Kasvihuoneessa kukkia, kaalia ja kirvoja

Heinäkuuta mennään ja vieläkin jaksan kastella, kuokkia ja harventaa. Jokunen ötökkä kasvihuoneessa tekee lievää kiusaakin. Paprika oli täynnä pieniä kirvoja. Pitänee tutkia onko joku "myrkky" mitä siihen voisi suihkuttaa vai heitänkö koko kasvin kompostiin. Lisäksi joku ikävä olio on syönyt kaalinlehtiin reikiä. Vielä en ole oikein pystynyt selvittämään mikä se on. Tuskin kuitenkaan se tappajaetana mistä kaikki sivustot varoittelevat.

Kurkkuja istutin ulos heti, kun uskalsin ja niiden taimet ovat vielä kovin pieniä. Saattaa olla, että niistä ei kurkkuja tänä vuonna tule.


Tässä ne onnettomat kurkun taimet ja tuossa viressä on jotain. Todellisuudessa ei ole hajuakaan mitä siemeniä olen siihen ruipannut.

Pari päivää sitten kasvihuoneessani oli komea kurpitsankukka. Tänä aamuna huomasin, että järkyttävän suurien lehtien seasta löytyy myös muutama kurpitsan alku.




Pari pientä suloista kukkakaali on näkyvissä isojen lehtien seassa. Parsakaalit kasvattavat vain pitkää vartta. Keväällä tehopäissäni pistin siemeniä maahan ihan kunnolla joten nyt laareissa on lievä tungos.


Herneissä on palkoja ja ensimmäiset pavut voi jo kohta poimia pois.

Ruohosipulit ja joku toinen sipulilajike työntää onnetonta ruohon näköistä vartta eli ei taideta sipulia tänä vuonna omasta maasta saada.

Mansikka-amppelit ovat täynnä raakileita, muutaman mansikan olen jo syönytkin.


Tästä kuvasta näkee hyvin miten tuolla takaseinällä on tosiaan se lievä tungos.

Kasvihuoneen edessä on kaksi epämääräistä penkkiä mihin olen heitellyt siemeniä. Edellinen asukaskin on siihen selvästi jotakin istuttanut eli tässä sulassa sovussa kaikki.



Pihalla oli punaisia ja valkoisia pioneja. Niiden kukinta alkaa olla tältä vuodelta kohta kukittu.