sunnuntai 20. elokuuta 2017

Viikon parhaat hetket ja tapahtumat



Maanantain ja Keskiviikon Korson FitClubin järkkäämät rasvapalaa treenit.


Tässa magee kuvan minkä Sari meistä otti.



Torstaina meillä oli 16 vuotishääpäivä. Ostin miehelleni tänä vuonna lahjan mitä hänkin arvosti. Hääpäiviä meillä ei ole  sen kummemin  tapana mitenkään juhlia. 


Perjantaina teki mieli pizzaa. Teinkin itselleni pizzan missä oli gluteeniton pohja ja päälle siihen omasa puutarhasta ruccolaa. Johan oli hyvää. Lauantaina Mikko poikkesi töiden jälkeen tällä kokkaamassa ja siinä sivussa katsottiin yksi leffakin. Suomalainen sekoiluelokuva josta nyt ei paljon ole kertomista.



Mutta, mutta.... Perjantaina pizzan syönnin lomassa avasin Netflixin ja aloin katsoa Grace ja Frankie sarjaa. Tämä sarja vei mukanaan. Tuossa sohvalla istuin viikonlopun ja kolme tuotantokautta siinä lähes putkeen sarjaa tuijotin. En muista milloin olisin niin paljon nauranut. Siinä tiimelyksessä unohtui lenkkeilyt, tosin sen verran tuli naurettua, että kait se jonkunmoisesta vatsatreenistä kävi.

Sarja kertoo kahdesta yli 70 vuotiaasta naisesta. Kerta heitolla heidän elämänsä heittää kuperkeikkaa, kun aviomiehet ilmoittavat olevansa homoja.  Aivan loistava!

Suosittelen, kerro jäitkö sinäkin koukkuun?

tiistai 15. elokuuta 2017

Viiden viikon rasvapalaa treenit Korsossa

Kuka lähtee mun mukaan Korsoon treeneihin?

Treenit olisi viiden viikon ajan maanantaisin ja keskiviikkoisin Korsossa kello 19.00.  Tämän  viime maanantaina, meitä oli pari kymmentä hyvällä asenteella olevaa ihmistä.

Tule mukaan ja ota messiin treenimatto ja  100 % asenne. Treenit vedät oman kuntosi mukaan.

Voit valita käveletkö, juoksetko vai jumppaatko.  Joka ryhmässä on oma vetäjä. Tää lysti ei maksa sulle mitään ja palkkioksi saat hyvän mielen, bonuksena voit saada myös kipeet perslihakset.



Maanantaina oli niin siistii ja mulla tuli vissiin niistä rapputreeneistä  perslihakset aavistuksen kipeeksi. Huomenna on keskiviikko ja silloin me jumpataan. Josko mäkin oppisin vihdoinkin lankuttamaan.

Jos innostuit laita mulle viestiä!


Mikä palaa -rasva palaa!

maanantai 14. elokuuta 2017

Laiskamadon sunnuntaipuuhat

Parin aurinkoisen päivän jälkeen on harmaata ja vähän sateista. Nytkin ulkona tuulee siihen malliin, että kohta voi olla pienen sadekuuron paikka.

Jotenkin on virta pois ja laiskottaa. Johtuukohan se tästä säästä vai onko normaalia sunnuntai laiskotusta. Sunnuntai on jotenkin sellainen hölmö välipäivä, viikonloppu kohta ohi ja maanantaina on työpäivä. Koko ajan tuppaa tulla mieleen jo maanantai ja päässä soi se maanantai ja  to do lista.

Äsken istuskelin sohvalla ja tuijotin Netflixistä jotakin sarjaa. Jouduin senkin useamman kerran keskeyttämään, kun en jotenkin jaksanut siihen keskittyä.

Siirryin keittiön puolelle. Eilen pöllöpäissäni ostin kaupasta parsakaalin, vaikka tuolla pihalla sitä kasvaa pilvin pimein. Jotainhan siitä oli tehtävä joten parsakaalikeitto kehiin ja siihen kyytipojaksi siemennäkkäriä. Tuo siemennäkkäri on hyvää. Äärimmäisen helppo muuten tehdäkin.  Harvemmin vain tulee sitäkin tehtyä. Nyt tämän uuden ruokaremontin johdosta voisi opetella, että sitä olisi aina tuolla kaapissa siltä varalta, jos leivän himo iskee. Ohjetta en tähän kirjoita, jos joku sen minulta haluaa pistäkää viestiä niin kerron.

Näistä syntyi se siemennäkkäri.

Eilen muuten tein pirtelön mihin pistin banaania, hapankaalia, Herbalifen vaniljanmakuista proteiinijauhetta, kaura-omenakuitujauhetta ja vettä. Kyllä siinä tehdessäni mietin mitähän tästä tulee, mahtaako olla ihan karmeeta, meneekö suoraan viemäriin, enpä olisi etukäteen uskonut, mutta se oli ihan älyttömän hyvän makuista. Kiitos vinkistä Sari Hokkanen-Niemelä

Sari on niin monta vuotta noita pirtelöitä vääntänyt, että aika pro taitaa sillä saralla olla. Sariin pitänee vissiin luottaa. Jos niitä vihreitä vielä joku päivä juon ja sanon, "tämä on hyvää" voihan kiesus. Onneksi mieheni ei nähnyt mitä minä siihen blenderin purkiin taas tungin, koska hulluna olisi minua pitänyt. Jatkossa pelkäisi vielä enemmän mitä minä hänenkin ruokiinsa tungen.


Eilen aamulla kävin ensin lenkillä ja sen jälkeen tein banaanipannukakkuja.

Tämä teksti on kirjoitettu eilen sunnuntaina. Tänään paistaa taas aurinko ja meillä oli Korsossa aivan mahtavat treenit. Niistä kerron lisää seuraavassa blogissa.

Mukavaa alku viikkoa kaikille

- Tuija

lauantai 12. elokuuta 2017

Mistä sinulle tulee hyvämieli?

Kerro minulle.....

Mistä sinulle tulee hyvämieli?

Itse olen superlaiska ihminen liikkumaan. Taas kerran olen opetellut liikkumista ja todennut varmaan sadannen kerran. Miten metsässä on kiva lenkkeillä ja katsella mitä kaikkea metsä meille tarjoaa.

Bonuksena vielä tämä kaikki on ihan ilmaista.

Eilenkin lenkillä välillä pysähdyin ja raapaisin puskasta muutaman mustikan suuhuni.

Minulla on omalla lenkkipolullani yksi ns. lempipaikka missä aina pysähdyn, katselen ympärilleni ja mietin jotakin mukavaa. On jännittävää vaikka kuinka harmittaa, ärskyttää ja veettää joka kerta, kun tuonne metsään menen sinne ne harmitukset jäävät.


Aapon kanssa pysähdyimme lempipaikkaani ja siinä hetken "meditoimme"



Matkassa mukana myös Helmiradio ja kasarihelmet


Menomatkalla oli aurinkoista 


Paluumatkalla hämärä oli jo laskeutunut.

Tällä hetkellä täällä Vantaalla ukkostaa ja salamat räiskyvät. Flow festareilla ja muuallakin ulkoilmatapahtumissa  on varmaan  kivat olot ja tiivistunnelma. Onneksi nyt voi olla kotona ja sisällä. Itse en erityisesti tuosta ukkosta meinaan tykkää.

Mukavaa lauantai-iltaa.

- Tuija


torstai 10. elokuuta 2017

Paljubileet tulossa

Juhannuksena "raksaporukassa" ruikutin, että haluan paljun. Mieheni on suhtatunut tähän minun palju hössötykseen kovin nihkeästi. Ehkä hän nyt kyllästyi jatkuvaan kitinääni.



Siippa hommasi tommosen "altaan"....


ja suunnitteli kasvihuoneen jatkoksi, terassin ja sen kylkeen tulee palju.  Suunnitelut sikseen ja toteusta peliin. Pihallamme on vilissyt toinen toistaan komeampia raksajätkiä. Trendikkään risasissa  ja maalisissa housuissa. Näistä rakennushommista minään en mitään ymmärrä, mutta jotenkin vaan hidasta on  touhu,  aina kuulemma laudat tai ruuvit loppu.


Mun kasvihuoneesta tuli heti alkumetreillä työmaakoppi. Tämä on muuten tässä kuvassa siisti ja siellä on vähän tavaraa nyt seillä on niin paljon ja kaikki on vielä  hujan hajan. Rehujen kastelu on yhtä aitajuoksua. Ja mun kuulemma pitää varoa, ettei sähkölaitteisiin mene vettä. Tonhan piti olla mun kasvihuone ja leikkikentää eikä noiden raksajätkien.


Miehet ovat kalustaneetkin tämän jo valmiiksi pari tuolia ja poppikone sekä valkoinen iso vati mihin voi heittää röökin tumpit. Toi vati oli muuten mun kukille, vissiin ne kukat on heitetty johonkin jorpakkoon.


Tää ei kuulemma ole vielä valmis, maalin pitää kuivua ja kiukaasta puuttu jotain osia ja mitä vielä. Vettä vaan kehiin ja uimaan. Ai miksi no fenderit on tuolla kasvihuoneen nurkalla. No kuulkaas, jos tulee tulva, niin ne fenderit sidotaan tämän altaan reunaan ja allas kiinnitetään tuohon kasvihuoneen seinään jottei se tulva vie tätä hökötystä tonne naapurin tontille.



sunnuntai 6. elokuuta 2017

Rauhallinen sunnuntaiaamu

Aurinkoista sunnuntaiaamua. Sataako vai paistaako? Mennäkkö lenkille vai eikö mennä? Tässä aamun ensimmäiset kysymykset.




Eilen kauppareissulla ostin itselleni kukkia. Kukat ovat ihania ja niin kauniita.

Viikonloppuni on ollut hyvin rauhallinen. Olen puoli kuuron koiran kanssa kotona kaksin. Koirakin makaa suurimman osan aikaa tuossa etupihan kivetyksellä ja tuijottaa tielle, odottaa isäntäänsä kotiin.


Aamun aloitin vedellä mihin puristin puolikkaan sitruunan ja pistin lorauksen Herbalifen mango-aloeyrttijuomatiivistettä.


Mansikat, marjat mitä  rakastan yli kaiken ja niitä voisin syödä vaikka kuinka paljon. Perjantaina ostinkin itselleni viikonlopuksi 4 kg laatikon makeaa suomalaista mansikkaa.



Aamusmoothie blenderiin vettä, mansikoita ja Herbalife vadelma-mustikkaproteiinijauhetta.

Pari viikkoa sitten aloittamani elämäntaparemontti etenee. Maanantaina minulla on ensimmäinen punnitus Sirpan luona. Paino tuntuu heittelevän ihan sinne sun tänne. Täytynee ottaa käyttöön ruokapäiväkirja mihin merkkaan ylös kaikki mitä syön niin tiedän mikä vaikuttaa ja mihin vaikuttaa.

Mukavaa Sunnuntaita kaikille, palataan taas.

- Tuija