sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Tein remontin itselleni 50+ ja se kannatti


Krooninen stressi, koko iän vaivannut yskä, jatkuvat vatsakivut ja tähän päälle vielä vaihdevuodet.

Olin jo luovuttaa, tätäkö tämä loppuelämäni on. Monen ihanan sattuman kautta aloitin Paula Heinosen TT- kurssit. Jo ensimmäisen kurssin jälkeen olin aivan liekeissä ja minulle alkoi pienin palasin selvitä, mikä on mennyt pieleen.  Parin kurssin jälkeen varasin vielä itselleni ajan FLT ravintovalmentajalle. Hän teki minulle oman henkilökohtaisen suunnitelman siitä, kuinka lähdetään rakentamaan uutta stressitöntä elämää.  Nyt on kulunut viisi kuukautta ja olen kuin uusi ihminen. Olen oppinut hallitsemaan omaa stressiäni, ruokavalioni meni remonttiin, mutta se kannatti. Vatsakivut ja kuiva yskä ovat historiaa. Aamulla on ihana herätä hyvin nukutun yön jälkeen.


Nyt vähän pilkon tuota johdantoa.

Olen koko aikuisiän taistellut painoni kanssa se on mennyt ylös ja välillä taas alas. Olen varmasti kokeillut jokaisen liikkeellä olevan dietin ja testannut monia proteiinivalmisteita. Ollut mukana monessa eri laihdutusryhmässä. Kuitenkin jotain on aina jäänyt puuttumaan ja tilanne on palannut sinne mistä aloitin.

Paulan kurssien myötä olen ymmärtänyt ja oppinut mikä on suoliston merkitys. Ei sanota turhaan, että suolisto on ihmisen toiset aivot. Stressi ja huono ruokavalio voivat tuohota sekä aivot että suoliston.

Mediassa on viime päivinä ollut kirjoituksia kuinka alle kouluikäisten lasten suolistovaivat ovat lisääntyneet. Prosessoitu - teollinen elintarvike mikä on täynnä lisäaineita. Eihän sitä tulisi kasvavalle lapselle syöttää. Rikkana rokassa margariinit, kannattaisi jokaisen margariinia leivälle sipaisevan kansalaisen ottaa selvää miten margariini on valmistettu ja mitä sen valmistamisessa on käytetty. 

Olen aina ollut sitä mieltä, että syön terveelliesti. Just ja joo. Ruokavalioni on sisältänyt viljoja, maitotaloustuotteita ja olen ollut sitä mieltä, että rasvattomana kiitos. Loppupelissä kaikki oli helppoa viljat ja maidot pois ja rasvaa tilalle. 

Yskä on ollut kaveri kuka on kulkenut mukanani vuosi kymmenet, jätin maitotaloustuotteet pois ja samalla hyvästelin kaverini yskän. Ei ollenkaan huono valinta.

Viljayliherkkyyteni olen kyllä jo tiennyt, mutta olen ollut heikkoa tekoa ja aina langennut takaisin valkoisen viljan pauloihin. Nyt olen ollut kohta puoli vuotta ilman viljatuotteita ja vatsani on kunnossa, turvotus ja jatkuva kipu ovat tipo tiessään.

Vanhasta viljallisesta elämästäni eniten olen jäänyt kaipaamaan ruisleipää. Sen tuoksua ja makua.

Pelastus on löytynyt.



Leipomo Eilamari on kehitellyt leivän mikä on tehty taikinanjuureen eikä sisällä mitään viljaa. Parasta se maistuu ihan vanhan ajan ruisleivältä.




Itse löysin tämän leivän Hakaniemen kauppahallin Keliakiapuodista. Pääkaupunki seudulla sitä ei käsittääkseni ole muualla myynnissä. Harmi, eikö joku kauppias voisi ottaa tästä kopin ja lisätä sen omiin valikoimiinsa.


Tänään Tuijan päivän kunniaksi tein itselleni ihanan aamiaisen.


Piti ilmeisesti elää 50+ jotta tämänkin opin. Olen paremmassa kunnossa kuin kymmenen vuotta sitten. Olen kiitollinen ja onnellinen, että Paulan tiimin johdatti minut oikealle tielle. 

Tähän loppuun on hyvä lainata Paula Koivuniemeä  & Toni Wirtasta

"Illusioihin voi jäädä kiinni, on monille käynyt niin. Minuksi kasvaminen on kai kesken luulen ettei valmiiksi tuu. Kun lopetat taistelun itseäsi vastaan saat palaset kohdalleen"



Mukavaa sunnuntaipäivää, pitäkää itestänne huolta.

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Viikonlopun satoa

Se on sit hiihtoloma, tosin ei minulla kyllä ole. Silti on hienoa, että koko viikoksi on luvattu aurinkoista, kaunista säätä ja  pientä pakkasta. Ainakin lapset tykkäävät, saavat olla ulkona ja touhuta omia juttujaan. Tosin voipi olla, että moni vanhempikin tykkää saa hiihtää, lasketella ja viettää aikaa ulkona perheen parissa.


Lauantaina lähdin ostamaan housuja. Housut jäivät kauppaan ja matkaan tarttui muutama pokkari. Olen pikkuhiljaa taas aloittanut lukemisen. Monta vuotta kesti, että en saanut ainuttakaan kirjaa luettua loppuun asti.


Viikonloppuisin yritän aina vääntää itselleni ruokaa. Olen ihan super ihastunut kalaan mitä paistan uunissa ja siihen laitan paljon tilliä, kesäsipulia, chiliä, tomaattia ja soijakermaa.


Viljayliherkkyyteni vuoksi kaupasta ei tahdo löytyä leipää mitä voisi syödä. Yritän välillä loihtia mitä ihmeellisempiä leipävariaatioita.

 Tähän taikinaan laitoin riisimaitoa, suolaa, öljyä, porkkanaraastetta, kuivahiivaa, tattarijauhoja, tattarirouhetta sekä gluteenittomia jauhoja. Nämä jopa näyttivät  sämpylöiltä ja ihan parasta jätin sen kanamunan näistä pois niinpä nämä maistuivat leivältä eikä munakkaalta.

Kevät tulee, minulla jo sormet syyhyää. Ensimmäiset sipulit on istutettu. Ulkoistutuksia saa vielä muutaman kuukauden odottaa.

Illalla onkin sitten Sillan viimeinen jakso, Kuinka käy Sagan?

maanantai 12. helmikuuta 2018

Gluteeniton ja maidoton pizza


Pizzapohja kesäkurpitsasta. Kyllä joo kuulostaa tosi oudolta. Enkä olisi ikinä uskonut, että siitä pohjasta tulee rapea ja kaiken lisäksi maistui hyvältä.





Eli kesäkurpitsa, kaksi kananmunaa, soijajuustoraastetta, suolaa ja vähän tattarihiutaleita.


Täytyy myöntää, kun tätä
tähän uunipellille levitin näytti lähinnä koiran oksennukselta.


Pohjaa paiston uunissa 175 asteessa niin kauan, että se sai tuon ruskean pinnan.


Kun pohja oli paistunut päälle laitoin eilen paistettuja broilerin rintaleikkeitä, aurinkokuivattua tomaattia, kesäsipulia ja soijajuustoraastetta. 

  
Uunista ulos pizzan päälle tomaattia ja rucolaa. Ihan oikeesti tämä oli hyvää. 

Tämä viljattomuus ja maidottomuus on välillä oikein tuskien taival. Pitää yrittää keksiä kaikken maailman vaihtoehtoja. Joskus onnistuu ja joskus ei. Yleensä nämä viljattomat leivonnaiset ovat täynnä kananmunaa ja maistuvat  munakkaalle.

torstai 8. helmikuuta 2018

Talvi, ei ole kyllä mun juttuni


Talvi on minulle vähän vieraskäsite. Toki tiedän mikä talvi on, se on se milloin on jäätä, lunta ja vielä lisäksi on kylmä. Koskaan en ole tykännyt hiihtää en luistella enkä lasketella.

Pari kertaa olen rinteessä lasketellut toisella kerralla veljeni häpesi avuttomuuttani ja jatkuvaa kompurointia. Muistan  ikuisesti hänen suusta tulleen lauseen "nouse nyt jo ylös sieltä"
Toisella kerralla Tahkolla otin alleni lumilaudan ja se oli virhe, koska lensin perseelleni ja sen jälkeen oli istuminen lievästi hankalaa, koska häntäluuni sai lievoisen tällin.

Murtomaahiihtoa olen pari kertaa miettinyt, että olisi ehkä kiva testata. Muistelen nuoruudestani, että se oli ihan äärimmäisen typerää ja tylsää. Tämä testaus into siksi, koska nykyisin kaikki mitä ennen oli äärimmäisen typerää ja tylsää onkin nykään ollut ihan kivaa.





Välillä pyryttää lunta melkein sisälle asti.



Talvilenkkeilyt jäävät väliin tekosyyllä nyt ulkona on liian kylmä, tänään siellä sataa lunta, räntää tai vettä, tahi sitten on muuten ankea ja harmaa keli. Tosin viime sunnuntaina raahasin itseni tuonne ulos. Hyvänä motivaattorina toimi se, että kymmenen vuotta sitten ostetut toppahousut mitkä muuten näyttää  ihan uusilta, eivät mahtuneet jalkaani.


En sitä kiellä etteikö talvella olisi kaunista.Valkoiset hanget ja aurinkopaistaa.




Tässä kuvassa taitaa olla tämän talven ensilumi. 

lauantai 3. helmikuuta 2018

Kosmetiikkahurahduksia

Tyttäreni on yrittänyt asettaa minut kosmetiikan ostokieltoon. Olen kuitenkin uskaltanut uhmata tätä julmaa kieltoa.



Olivia Klein uusin tuttavuus. Suomalainen sarja missä käytetään ensisijaisesti luontoperäisiä luomuviljeltyjä ainesosia.


Kesällä jo löysin tyttäreni avustuksella Lumenen Harmonia sarjan. Oma suosikkini tässä sarjassa on puhdistusvaahto mikä on tehty pakurikäävästä


Muistan joskus nuorena, kun kaverit nauroivat minulle, koska en suostunut menemään edes roskikselle ilman huulipunaa. Viime aikoina homma on vähän lipsunut, mutta edelleenkin olen sitä mieltä, että ilman huulipunaa ei ole elämää. Ärsytyttävää on ollut aikaisemmin se jatkuva huulipunan lisäily. Nyt siitä päästiin, Marina vinkkasi minulle Hudan huulipunat. Aamulla huulipunat huuliin ja työpäivä on pelastettu.


Pakan pohjimmaisena. Järkyttävät silmäpussit saavat kyytiä näillä Collagen Eye silmämaskeilla. Näitä saa ainakin Keskon laseeraamasta hyvinvoinnin kauppaketjusta Hehku