maanantai 15. heinäkuuta 2013

Kesäinen viikonloppu Jämsän Kaipolassa

12. - 14.7.2014

Perjantai alvi-päivä ja lisää porukkaa valuu kesälomalle. Tilanne näytti jossain vaiheessa ihan kaottiselta ainiestoa valui pitkin päivää ja kesäinen viikonloppu teki tuloaan. Pienen hermojännitteen valitessa kaikki saatiin valmiiksi ja eikun viikonlopun viettoon.

Starttasimme nuorison kanssa kohti Jämsää. Minä menin Kaipolaan Jaanan ja Matin luo viettämään viikonloppua. Nuoriso vietti viikonloppunsa mökillä.


Perjantaina sää Kaipolassa oli aivan loistava, illan vietimme ulkona terassilla istuen. Tarjolla oli hyvää ruokaa ja pari lasia shamppanjaa. Illan päätteksi Matti lämmitti minulle ja Jaanalle rantasaunan kävimme saunassa ja uskalsin jopa pulahtaa uimaan. Olihan sitä pakko täällä kotoisassa Suomessakin heittää talviturkki näin keskellä kesäistä heinäkuuta.

Lauantaina Matti kerkisi töiden lomassa kipparoida Jämsän joella ja ajeluttaa rouvashenkilöitä.

Oikeesti Matti ei ole noin nuoriso, että kulkee joka paikassa kuulokkeet korvissa kuunnellen "Oot silkkii.. lämmin vesi...." 


Oho liivit jäi kotiin, mutta onneksi lasit tuli mukaan. Muuten olisi ihan älytttömän paljon häikäissyt tuo kirkas aurinko.


Tähän sopii Sakari Kuosmasen biisi "Kappale kauneita Suomea"


Vanha höyrylaiva Jämsän joella.

Jaanan koti on suoraan sisustuslehdestä. Tässä alla pari ihanaa otosta.

Uudelleen sisustettu leikkimökki



Terassilla oli muutamat muutkin kukat näiden kukkien lisäksi.


Oli Mattikin päässyt toteuttamaan itseään pihasuunnittelussa.


Sunnuntaina ennen kotiin lähtö Jaana paistoi pizzaa grillissä. Tässä yksi niistä kuudesta pizzasta mitä pääsimme syömään. Nams nams oli muuten hyvää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti