lauantai 20. kesäkuuta 2015

Maaliskuussa aloittamani projekti jatkuu


Tässä muutamia kuvia matkan varrelta.


25.5.2015 moni ruukku oli vielä tyhjä ja multa oli näkyvissä.


Toukokuun lopussa istutin kasvihuoneen ulkopuolelle punajuuria ja porkkanoita.


Kukkakaalia, lehtikaalia ja parsakaalia toukokuun lopussa.


Kesäkuun puolessa välissä näyttää tältä



Pienen pieniä kurkun taimia.


Lehtikaali suorastaan rehottaa.


Salaattia, tilliä ja rucolaa


Pinaatit oli juhannuksen tätä luokkaa eli oli sadonkorjuun aika.


Lehtikaalit valtasivat koko "läänin" joten siirsin ne talon viereen.


Hyvin paljon mahdollista, että huomenna aamulla Aapo koiramme on kaivanut nämä tästä pois ja siirtänyt ne johonkin mieluisaan paikkaan.


Kasvihuoneeni tänään Juhannuspäivänä 20.6.2015



2015 Juhannus alkaa sitten olla siinä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti