Varpaat hiekassa, auringonlasku kädessä takan meri ja kuvan edessä elämän onni ja ilo. Elämä on ihanaa!
Kaksi päivää olen nyt maannut tässä sohvalla ja katsonut elokuvia. Mietteitä on siinä sivussa ollut monenlaisia. Välillä on tullut itku ja välillä nauru. Suurin tunne on ollut ikävä. Suurin osa meistä parisuhteessa elävistä ihmisitä tuskailee toisen pinttyneitä tapoja, kiukuttelee niistä ja niuhottaa ihan turhista asioista. Näin yksin ollessa kaipaa niitä toisen tapoja ja nurkassa olevia likasia sukkia. Olisi paljon kivempaa olla yhdessä ja nauttia siitä ei mistään. Positiivista tässä on se, että toista osaa arvostaa entistä enemmän, kun näkee harvoin. Silloin arkikin tuntuu juhlalta.
Toinen käsittämätön asia mitä olen taas kerran miettinyt on ihmisen tyytymättömyys. Aina kaipaa ja odottaa jotakin muuta, eikä osaa nauttia siitä hetkestä mikä on käsillä juuri silloin, kun on. Itsekkin syyllistyn tähän ihan liian usein.
Opitaankohan me ihmiset koskaan nauttimaan siitä mitä meillä on?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti