tiistai 29. tammikuuta 2019

Ihanaa tammikuu on melkein loppu

Tällä viikolla on Tammikuun viimeinen päivä.


Tämä kuva on otettu meidän kasvihuoneen nurkalta. Lunta on ollut ja pakkasia on muutaman päivän pidellyt.


Tammikuun ensimmäisellä viikolla minulla oli palaveri Tallinnassa. Miia lähti minulle matkaseuraksi. Siellä ei ole tullut käytyäkään reiluun vuoteen. 

 

Tämä kuva on otettu Tallinnassa Rottermannin korttelissa.

Pari tuntia oli ylimääräistä aikaa laivan lähtöön ja sen ajan saimme hyvin kulutettua aikaisella dinnerillä Ravintola Pullissa mikä on siinä Rottermannin korttelissa myös.

Alkuruokana  kalatartar


Jälkiruoka tällainen vähäkalorinen marenkiherkku

Tammikuussa oli myös "koulupäivä" Ihan paras pien ryhmä kokoontui. Meidän koutsattava oli sairaana joten suunnitelmiin tuli muutos ja minä pääsin omien ongelmien tai voisiko sanoa, että suunnitelmieni kanssa kollegani Pian koutsauskohteeksi.

Meidän ryhmä kokoontuu pari kertaa kuukaudessa vuoden ajan. Tapaamisissa jaamme kokemuksia ja koutsaamme toisiamme sekä paikalle kutsuttuja asiakkaita. Pienryhmässämme on monen eri osaamisalueen henkilöitä, joten pystymme hyvin verkostoitumaan ja hyödyntämään eri alueen osaamista opiskelussamme ja mahdollisesti myös jatkoa ajatellen.




Omassa työssäni olen päässyt konsultoimaan jo nyt yrityksien johtoa erilaisten taloushallintoon liittyvien ongelmien ja muutoksien aallokossa. Nykyinen konsultaatio usein käsittelee yrityksen taloudellista tilannetta tai opetan johtoa lukemaan yrityksen tasetta, ohjaan ja opastan yrittäjiä optimoimaan mm. verotukseen liittyviä seikkoja. Tähän kaikkeen olen nyt opiskelemassa myös laajemapaa näkemystä.

Mitä on ratkaisukeskeinen coaching?

Tulevaisuuteen suuntautuva asiakaskeskeinen valmennus. Missä etsitään asiakkaan ja valmentajan kanssa ratkaisua pulmatilanteeseen. Valmennuksessa luodaan mielikuva miten asiat ovat silloin, kun ne ovat hyvin. Valmennus etenee aina asiakkaan omien tavotteiden, toiveiden ja ideoiden mukaan.

Jos tämän kaiken jotenkin "suomeksi ja omin sanoin väännään" menneisyyteen ei jäädä märehtimään vaan katsotaan kohti uutta ja tulevaa.



Viime viikko menikin  järkky flunssan kourissa. Vedin kaikki mahdolliset vitamiinit, inkivääriä, hunajaa, teetä, buranaa ja finrexiniä. Vieläkin yskä vaivaa ja yöt ovat kovin rikkonaisia.
Flunssan ollessa pahimmillaan, yöllä nukkuminen oli melkein mahdotonta, koska yskänpuuskat eivät antaneet unelle mahdollisuuksia. Joten minäpä vietin aikaani olohuoneen sohvalla ja katson HBO Nordicilta sarjaa Black Sails. Tuo on sarja mitä ei ihan heikkohermoisen ihmisen kannata katsoa. Siinä veri ja suolenpätkät lentää. Neljä tuontakautta sitä tässä sairastellessani tuli katsottua.



HBO Nordicin sarja Black Sails  näyttelijä Toby Stephens alias Kapteeni Flint


Tämän kuva on otettu Me Naiset lehteen syyskuussa 2018 ja kuvan otti Milka Alanen.

Talvi, pakkanen, kylmä vie minusta jotenkin kaikki mehut, energia on kateissa, ilo ja onni sen mukana myös kateissa. Muistan tämän ilon ja onnen tunteen minkä kesä saa minussa esille. 

Kevättä kohti mennään!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti