lauantai 2. maaliskuuta 2019

Uni kateissa



Olen joskus aikoinani sanonut, että nukkuminen on yliarvostettua hommaa. Totta puhuakseni se ei todellakaan ole niin.  Viime aikoina olen valvonut öisin niin paljon, että oikein raivostuttaa. Mitä tehdä yöllä, kun uni ei tule? Teenkö töitä, katsonko telkkaria vai tuijotanko vain kattoon. Tämä on minulle niin tuttua ja ärsyttävää. Viikon nukkumattomuus vaikuttaa ihan kaikkeen pinna palaa nopeasti, mieli on maassa ja luonnollisesti koko ajan väsyttää.

Ruokavaliolla olen saanut unta korjattua. Iltaisin olen syönyt hiilaripitoista ruokaa esimerkiksi kaurapuuroa ja marjoja. Aikaisemmin se on toiminut, mutta nyt sekään ei enää toimi. Melatoniinivalmisteita olen testannut. Mielestäni niillä ei ole ollut mitään vaikutusta. Jossain vaiheessa apuja toi myös Biomedin valmiste Tyyni. Sivuvaikutuksena tuosta oli järkyttävät seksiunet. Muutamana aamuna oikein hävetti, kun heräsin. Katsoin ympärilleni ja mietin missä olen ja kenen kanssa. Yhtenä aamuna kerroin miehelleni yöllisistä seikkailusta, mihin hän naurahtaen totesi "Nyt loppu meidän rouvalta tuon aineen käyttö" Tyyntä meillä nykyisin kutsutaankin seksipulveriksi.



Tyyni klikkaa linkkiä pääset Hidasta elämääni sivuille missä kerrotaan lisää Tyynestä.


Jossain vaiheessa tuntui, että kaikki on testattu. 

Terveysintoilen, opiskelen ravitsemustieteitä ja luen paljon kirjallisuutta ja selaan netistä jos jotakin ravintoon ja terveyteen liittyvää. Facebook selvästi seuraa minua ja minun googlauksiani. Tämähän on kaikkien meidän tiedossakin, eli jäljet jätämme mistä olemme kiinnostuneita.

Eteeni tärähti hamppuöljy. Sana hamppu (cannabis sativa) herättää tunteita ja ajatuksia.  Tässä öljyssä ei kuitenkaan ole mitään päihdyttäviä aineita. Monella hamppuöljy on auttanut yöllisiin heräilyihin ja parantanut unen laatua.  Joten päätin kokeilla. Viime viikolla minulle saapui postipaketti Seinäjoelta ja nyt muutaman päivän jälkeen en osaa vielä mitään sanoa, mutta kerron heti lisää, kun on mistä kertoa. Tuossa alla on linkki Katja Mäen facebook sivuille missä on lisää infoa asiasta, jos kiinnostus heräsi.





Samassa paketissa oli Kannawayn Salve voide. Yrittiyhdistelmä mikä sisältää inkiväärijuurta, gingseniä, salviaa ja pionia sekä hoitavaa jojoba- ja manteliöljyä. Tuohon hurahdin heti. Voiteella olen nyt rasvannut huulia ja kuivanneita käsiäni mitkä jostain syystä ovat taas pienillä haavoilla. Salvia  rauhoittaa niitä  ja on miellyttävän tuoksuista.


Kuukauden kuluttua palaan tähän aiheeseen uudelleen ja kerron mitä minun unelleni on tapahtunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti