perjantai 31. joulukuuta 2021

Minun vuosi 2021

 Elämme jo toista vuotta koronakurimuksen kourissa. Pieni stoori mitä minun vuoteeni on mahtunut. Tosin paljon muutakin vuoden varrelle on mahtunut, mutta pieni tiivistys tässä.



Tammikuussa 2021 lunta ajoittain satoi niin paljon, että toimistollekin paras kuluväline olisi ollut sukset.


Helmikuussa minun pojat tekemässä mammalle ruokaa. Tosin, kun kuvien perusteella katselin vuoden 2021 tekemisiä ja tapahtumia. Joka kuukausi löytyi kuvia, kun Oliverin (jos joku minua ei tunne joka tätä blogia lukee, hiukan avaan kuka on Oliver. Hän on minun 4 vuotias lapsen lapsi) kanssa tehdään ruokaa tai leivotaan. Paha mennä sanomaan kuinka vahva hänen geeniperimäsä ruuanlaittoon on, kun isä on kokki ja äiti on kokki.


Maaliskuussa 2021 koronan vuoksi Suomessa ravintolat, kuntosalit, uimahallit ja moni muukin julkiset tilat suljettiin. Niinpä me päätimme rakentaa meille oman kuntosalin.


Pääsiäinen huhtikuussa 2021. Meidän vanha herra Aapo lähti taivaskanaville. Minulla oli aina ollut sellainen viha - rakkaus suhde tähän koiraan. Välillä oltiin varsinainen taistelupari, mutta olihan se hetki, kun eläinlääkäri tuli meille kotiin. Pisti piikin ja Aapo nukahti syvään lopulliseen uneen. Tämä kuva on otettu  Aapon viimeisestä vahtivuorosta Riitan häkin edustalla.


Toukokuussa alkoi jo kesä. Kasvihuoneeni lähti elämään.


Kesä oli aivan mahtava. Aurinko paisto ja välillä oli jopa kuuma. Korona-ajan matkailut rajoittuivat meidän omalle takaterassille. Tämä oli Oliverin mielestä mummolan paras paikka. Nyt pakkasellakin monesti kuuluu lause "mummo mennään uimaan"


Kesäkelit jatkuvat heinäkuulle. Kuva on otettu meidän kodin rappusilta. Taustalla näkyy toimistoni ovi eli eipä onneksi ole enää minulla  pitkä työmatka.  Tuossa rakennuksessa sijaitsee 
Tilitoimisto Humberg Oy ja Arkisto Second Hand butiikki.


Elokuussa keli jo sitten sen verran kylmeni, että takki oli tarpeen. Oliver oli meillä tuttu näky  tarhapäivän jälkeen. Usein  mentiinkin metsään papan ja Riitan kanssa pienelle lenkille. Pappa oli ihan paras koska taskusta löytyi cokista.


Syyskuu on mennyt jotenkin usvassa ja sumussa. Kuvien perusteella vietin aikaani Oliverin kanssa. Syyskuun lopulla olin Keilaniemessä Finago Accountorin tiloissa kertomassa Kohon toiminnanohjausjärjestelmästä. Koho on työajanseurantaohjelmisto mikä meillä tilitoimistollakin on käytössä. Olen ollut ihan super tyytyväinen tuohon järjestelmään.


Olen vuosien varrella käynyt kaikki Paula Heinosen TT-kurssit (terveyden tukipilarit) siellä ensimmäisen kerran tutustuin Paulaan. Nyt sen jälkeen meitä on yhdistänyt moni muukin asia joten yhteydenpitomme on edelleen säilynyt. Lokakuussa ilmestyi Paulan uusi kirja Hyvinvointia vaihdevuosiin. 


Marraskuu on aina jotenkin synkkä, harmaa ja sateinen. Minulla on joku kumma kiintymys ja innostus erilaisia liskoja kohtaa. Selkäänikin on tatuoitu sisilisko. Mieheni rakensi meille synttäri - joululahjaksi terraarion ja sinne tuli asumaan gekko nimeltä Allu.


Allu


Meidän perheen joulu. Meille on jo syntynyt perinne, että viikkoa ennen joulua syömme jouludinnerin avaamme lahjat ja juhlistamme joulua kaikkien lapsien ja heidän puolisoiden kanssa. 

"Oikeana jouluna" minä sitten sainkin jostain kunnon flunssan, olen nyt reilun viikon maannut ja katsonut suoratoistokanavilta elokuvia ja sarjoja missä on voinut pistää aivot narikkaan ja ei haittaa vaikka muutama lause jää kuulematta. Tänään uuden vuodenaattona  oloni on jo parempi, mutta onnistuin tartuttamaan tämän taudin siippaani eli tauti jatkuu. Korona ei ole vielä tullut meille vierailulle ja toivonkin, että se kaveri ei nyt ihan heti meille poikkeaisikaan. Onhan se vissiin niin, että jokainen meistä senkin taudin jossain vaiheessa sairastaa. Mene ja tiedä.

Toivotankin kaikille hyvä loppu vuotta.
Onnellista, menestystä ja terveyttä uudelle tulevalle vuodelle.












1 kommentti:

  1. Positiivinen kirjoitus. Se on paras asenne yrittäjälle. Useampi ammattikokki teidän perheessä viittaa yrittäjähenkeen laajemminkin. Minulla on ollut yrityksen perustaminen mielessä, mutta en uskalla ottaa askelta eteenpäin. Tällaista lukiessa saa luottamusta omaankin toimintaan. Luotettava tilitoimistokin minulla jo on katsottuna, joten taidan vihdoin ottaa härkää sarvista.
    https://www.yrityssilta.fi/

    VastaaPoista