10. – 11.12.2012
Maanantai aamuksi meille oli tulossa vuokra-auto. Tarkoituksemme oli lähteä ajamaan vajaan kahdensadan kilometrin päähän Nazarettiin missä sijaitsee telakka ja vierasvenesatama.
Marko oli muutama viikko sitten jo tutustunut tuohon satamaan ja tiesi, että siellä nostetaan veneitä telakalle korjaustöitä varten. Markolla on ollut ajatuksena, että meidän vene nostetaan pukeille ja maalataan uudelleen täällä Portugalissa ja tämä kyseinen telakka saattaisi olla sopiva vaihtoehto.
Matka tuonne satamaan kesti useamman tunnin ajelimme pitkin, poikin Portugalin rannikkoa ja vuoristoa kohti määränpäätämme. Matkalla oli taloja, jos jonkin näköisiä, kokoisia ja mitä kummallisemman värisiä. Siinä olisi Suomalaisen julkisivulautakunnan setällä tai tätillä ollut monta sanaa sanottavana, kun vaalean punaisen talon vieressä oli vihreä talo ja seuraava talo oli lila. Tämä jatkui ja toistui, lisäksi ihmettelin, kun oli jumalattoman hienoja taloja sekä pihoja ja vieressä oli naapurin talo mille kukaan ei ollut tehnyt mitään sitten ensimmäisen maailman sodan.
Mitähän se hienon talon asukas mahtaa ajatella?
Matkalla oli myös useita pieniä kyliä. Jokaisessa kylässä oli kauppa, baari ja oma kirkko. Onkohan tässä joku joskus ajatellut, että ihminen pärjää hyvin, kun hengen ja ruumiin ravinto lähellä.
Nazaretin rannalta löytyi kahvila missä joimme kahvit ja siellä törmäsin matkani aikana ensimmäisiin suomalaisiin. Vaihdoimme pari sanaa ja jatkoimme matkaa.
Saavuimme telakalle paikkaan missä Vuittonin laukku ja korkokengät olivat täysin väärävalinta.
Ruskettuneita Portugalilaisia telakkajätkiä sekä ne lukuisat kulkukoiria olivat minulle hiukan liikaa.
Marko meni menojaan etsimään paikan pomoa ja jätti minut Aapon kanssa kävelylle. Kävelyretkellä yksi kulkukoira hyppäsi päälleni, auto alkoi seurata minua siellä telakan reunamilla huh huh…siinä meinasi tulla itku.
Telakkareissu saatiin päätökseen ja veneen nostoaikataulu sovittua. Paluumatka veneelle alkakoon.
Alku matka oli vielä valoisaa ja aurinko alkoi laskea. Pimeä tuli ja kartturilla oli kevyttä haastetta.
Hukassa oli oikea ja vasen, koska aina ei voi ymmärtää mihin suuntaan pitää kääntyä…
Kuljettaja oli välillä hieman kireä ja ihmetteli naisen logiikkaa. Lupasi hommata seuraavaa matkaa varten minulle barbinuken minkä istuttaa sen kartan päälle nenä menosuuntaan.
Mutta perille päästiin!
Tänään tiistaina kävelin edes takaisin tuossa laiturilla ja seurasin mm. Markon veneen pesua. Illan suussa kävin täydentämässä matkalaukkuani. Mukava päivä näinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti