tiistai 24. maaliskuuta 2020

Korona ja uudet innovaatiot

Reilu kuukausi sitten palasimme mieheni kanssa Meksikosta. Silloin Kiinassa jo raivosi korona virus. Suomessa meillä oli ollut vain yksi tapaus ja varmasti moni ajatteli, että siihen se jääkin. Toisin kävi huomenna hallitus päättää suljetaanko ravintolat ja suunnitteilla on myös Uudemaan eristäminen. Sen laajuudesta ei ole vielä tietoa.

Yllättävän paljon meidänkin perheen elämään korona on jo vaikuttanut. Tilitoimistomme henkilökunta tekee töitä etänä. Miia palasi Ruotsista takaisin Suomeen, mutta on nyt "koti karanteenissa". Mikon perhe asuu kävelymatkan päässä, mutta pariin viikkon emme ole nähneet.  Yritämme kaikki kaikin keinoin välttää ettemme saisi tuota virustatartuntaa juuri nyt. Onhan se lähes pomminvarma, että jossain vaiheessa joku meistä sen jostakin saa. Turha sitä on kuitenkin etukäteen surra. Nyt mennään näillä ja yritetään elää tässä hetkessä.

Tämän kriisin keskellä olen miettinyt uusia innovaatioita.  Loppu kesästä perustin Arkisto Second Handin nyt olen vienyt ajatusta eteenpäin. Eilen hommasin kotisivutyökalun ja alan rakentamaan yritykselle nettisivuja ja verkkokauppaa. Ensimmäiset uutiskirjeet saan varmasti myös maailmalle ensi viikon aikana. Mikäli halut tilata Arkisto Second Handin (linkki mistä pääset suoraan Arkiston fb sivulle) uutiskirjeen laita minulle facebookin kautta sähköpostiosoitteesi niin lisään sinut listoille. Uutiskirjeissä tulen kertomaan uusista myyntiin tulleista tuotteista, tapahtumista ja aukio-oloajoista.

Pari viikkoa olen istunut yksin toimistolla collegehousut jalassa ja eilen illalla päätin, että nyt sai riittää. Pistän mekon päälle ja lilaa luomiin.


Tässä alla minun tämän päivän asu Oasiksen Rosie Trikoo Paitamekko.


Minun päälläni oleva mekko on kokoa L. Mekon materiaali on 93 % Polyster ja 7 % Elastane 
Mekko on niin mukava päällä joustaa ja venyy.





Tässä vielä läheltä kuvattuna mekon kiva kukkakuosi.

Vielä muutama sana Oasiksesta. Minun vaatekaapini on lähes 80 % nykyisin pelkkää Oasista. Vaatteet ovat juuri minun vartalolleni aivan buoeno. Hinta - laatusuhde on mielestäni hyvä. Tämäkin päällä oleva mekko maksaa 69,00 euroa. Tässä linkki Oasiksen verkkokauppaan.

Nämä kuvat on otettu Arkisto Second Handin tiloissa Vantaalla Vanhalla Porvoontiellä.

5 kommenttia:

  1. Joo on kyllä melkoista aikaa kun kaikki tekee kotoa työt. Tietenkään kaikki ei voi, mutta tilitoimistoilla ja muilla toimistotekijöillä se on varmasti aika helppoa. Ihana tuo mekkosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekkin tykkään tästä mekosta nämä Oasiksen mekot ovat ihan just minulle tehtyjä. Onhan tämä meillä tilitoimistolla haasteellista aikaa. Kevättä kohti mennään ja toivotaan, että tämä pandemia on kohta ohi ja pääsemme taas aloittamaan normaalin rytmin ja saamme tämän yhteiskunnan rattaat taas pyörimään.

      Poista
  2. Tämä korona on kyllä muuttanut monen arkea. Tyttärenikin aloitti harjoittelun tilitoimistossa täällä Rovaniemellä juuri kun etätöihin päätettiin siirtyä. Kiva kuulla, että kriisi on herättänyt sinussa uusia innovaatioita, tsemppiä projektiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula, onhan tämä korona muuttanut monen suunnitelmat, omatkin ovat menneet uusiksi monta kertaa. Toivotaan, että päästään kohta uuteen normaaliin arkeen. Mukavaa oloa ja eloa sinne Rovaniemelle.

      Poista
  3. Kiitos positiivisesta kirjoituksesta. Korona kyllä mylläsi ja jylläsi yritysmaailman uusiksi, niin hyvässä kuin pahassa. Kirjanpito ja taloushallinto ovat saaneet sähköisiä työkaluja valtavan määrät. Itse kyllä joudun nyt turvautumaan henkilökohtaiseen konsultointiin veroneuvonnassa, koska edessämme on muutto ulkomaille. Onneksi tilitoimisto sentään tarjoaa vielä konsultointia.
    https://www.yrityssilta.fi/

    VastaaPoista